suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kempeleen kunta

Varhaiskasvatus esiopetusikäisille perhepäivähoidossa

  • Palvelu
  • Kempele
  • Julkinen palvelu

Esiopetukseen haettaessa voi hakea esiopetuksen lisäksi tarvittavaa kunnallista päivähoitoa. Päiväkodin lisäksi paikkaa voi hakea perhepäivähoidosta. Kunnallisella perhepäivähoitajalla voi olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa eri-ikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen.

Toimi näin

Esiopetuksen täydentävää päivähoitoa haetaan Kempeleen kunnan sähköisen hakemuksen kautta.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetusta on aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Perhepäivähoidossa olevat esikoululaiset siirtyvät saatettuina perhepäivähoitoon esiopetuksen jälkeen. Perhepäivähoitajilla on oikeus ottaa yksi esikoululainen iltapäivien ajaksi hoitoon sen lisäksi, että hän hoitaa enintään neljää lasta kokopäiväisesti.

Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Kempeleen kunta

Palvelusta vastaa

Kempeleen kunta
Tekstistä vastaa: Kempeleen kunta
Päivitetty: 22.12.2022