suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Hankasalmen kunta

Perhehoito

  • Palvelu
  • Hankasalmi
  • Julkinen palvelu

Perhehoidolla tarkoitetaan ikäihmisen tai kehitysvammaisen hoivan, huolenpidon ja asumisen järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella yksityiskodissa. Perhehoidon tavoitteena on antaa perhehoidossa olevalle henkilölle mahdollisuus hyvään elämään perheessä ja läheisiin ihmissuhteisiin. Perhehoito voi olla joko jatkuvaa tai lyhytaikaista perustuen ikäihmisen tai kehitysvammaisen tarpeisiin.

Jatkuva p ...

Toimi näin

Ikääntyneiden perhehoitoon hakeutuvan tulee olla yhteydessä keskitettyyn neuvonta- ja palveluohjaukseen. Palveluohjaajat arvioivat palvelutarpeen. Ikäihmisen perhehoidosta solmitaan aina toimeksiantosopimus perhehoitajan ja Hankasalmen kunnan välillä.

Kenelle ja millä ehdoin

Perhehoitoa myönnetään jos palvelutarpeen selvityksen perusteella ikäihmisten perhehoidon edellytykset täyttyvät ja perhehoito on sopiva tapa järjestää ikääntyneen hoito.

Perhehoito voi olla lyhyt- tai pitkäaikaista, osa-aikaista tai ympärivuorokautista. Perhehoidon tavoitteena on antaa mahdollisuus perheenomaiseen hoitoon ja läheisiin, pysyviin ihmissuhteisiin. Perhehoitajalla on oikeus vapaaseen.

Palvelu on maksullinen.

Tausta ja lainsäädäntö

Perhehoito on tarkoitettu lastensuojelutoimien piirissä olevalle lapselle tai nuorelle, joka ei voi asua vanhempansa tai huoltajansa kanssa, tai ikäihmiselle, joka ei tuettunakaan voi asua itsenäisesti. Myös kehitysvammaiset henkilöt ja mielenterveyskuntoutujat voivat asua perhehoidossa. Perhehoito tapahtuu hoitajan tai hoidon tarvitsijan kotona tai ammatillisessa perhekodissa.

Perhehoito voi olla lyhyt- tai pitkäaikaista, osa-aikaista tai ympärivuorokautista. Perhehoidon tavoitteena on antaa mahdollisuus perheenomaiseen hoitoon ja läheisiin, pysyviin ihmissuhteisiin. Perhehoitajalla on oikeus vapaaseen.

Perhehoidossa elävä lapsi tai nuori käy koulua tavalliseen tapaan. Perhehoidossa oleva kehitysvammainen henkilö tai mielenterveyskuntoutuja voi osallistua työ- tai päivätoimintaan ja esimerkiksi saada kuljetuspalveluita. Myös ikäihmiset ovat oikeutettuja kuljetuspalveluihin.

Hoidettavia voi yhden hoitajan kodissa olla enintään neljä ja kahden hoitajan kodissa enintään kuusi perheen omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien. Hoitajaksi hyväksytään henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai ominaisuuksiensa perusteella soveltuu tehtävään.

Palvelun toteuttaa

Hankasalmen kunta

Palvelusta vastaa

Hankasalmen kunta
Tekstistä vastaa: Hankasalmen kunta
Päivitetty: 26.10.2022