suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kankaanpään kaupunki

Palotarkastus

  • Palvelu
  • Kankaanpää
  • Julkinen palvelu

Pelastustoimen tehtäviä on 1.1.2003 lähtien hoitanut Satakunnan Pelastuslaitos, joka on yksi 22 alueellisesta pelastuslaitoksesta ja toimii Porin kaupungin alaisuudessa.

Toiminnan tavoitteet määritellään alueellisesti.

Satakunnan pelastuslaitos

- sammutustoiminta

- palotarkastus

- pelastuspalvelut

Palotarkastuksella valvotaan, että tarkastuskohteessa rakennukset ympäristöineen ovat turvalliset. Lisäksi huolehditaan, että kiinteistön omistaja tai haltija on varautunut onnettomuuksien ehkäisyyn, vahinkojen torjuntaan ja väestönsuojeluun säädöksien ja määräysten edellyttämällä tavalla. Tarkastuksen yhteydessä annetaan tulipalojen ja muiden onnettomuuksien torjuntaa koskevaa neuvontaa.

Asuinrakennuksiin ja niihin palo- ja henkilöturvallisuuden kannalta rinnastettaviin kohteisiin suoritetaan palotarkastus pelastuslaitoksen valvontasuunnitelman mukaisesti. Nykyinen tarkastusväli on kymmenen vuotta.

Toimi näin

Palotarkastuksen tekijä on päästettävä kaikkiin tarkastettaviin tiloihin ja kohteisiin. Kohteen edustajan on esitettävä tarkastajalle tarvittavat asiakirjat.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksullinen.

Tausta ja lainsäädäntö

Palotarkastuksia tekee pelastusviranomainen. Palotarkastaja antaa tarkastuskäynnin yhteydessä paloturvallisuudesta ohjeita ja neuvoja, ja tarkastuksesta laaditaan pöytäkirja.

Kiinteistön omistajan, haltijan tai toiminnanharjoittajan on pyynnöstä toimitettava viranomaiselle pelastussuunnitelma ja muita tietoja rakennuksen palo- ja poistumisturvallisuudesta.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSatakunnan pelastuslaitos
Palvelusta vastaaKankaanpään kaupunki
Alue Kankaanpää
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kankaanpään kaupunki
Päivitetty: 22.11.2019