suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Nokian kaupunki

Palkkatuki työttömän palkkauskustannuksiin

  • Palvelu
  • Nokia
  • Julkinen palvelu

Nokian työllisyyspalvelut voi myöntää organisaatioille harkinnanvaraista palkkatukea työttömien työnhakijoiden palkkakustannuksiin.

Palkkatuki parantaa työttömän työnhakijan ammatillista osaamista ja edistää myös alentuneesti työkykyisen sekä 60 vuotta täyttäneen pitkään työttömänä olleen mahdollisuuksia saada työtä ja osallistua työelämään. Tuki myönnetään ja maksetaan työnantajalle, mutta sen ...

Toimi näin

  1. Hae palkkatukea hyvissä ajoin ennen työsuhteen alkamista sähköisesti Yrityksen ja työnantajan Oma asiointi -palvelussa.
  2. Nokian kaupungin työllisyyspalvelut tarkistaa palkkatuen myöntämisehdot ja verotukseen liittyvät tiedot sekä pyytää tarvittaessa lisätietoja ennen päätöstä.
  3. Työsuhde voi alkaa vasta, kun Nokian kaupungin työllisyyspalvelut on myöntänyt palkkatuen.

Asiointipalvelussa hakemuksen voi jättää vain valtuutettu henkilö. Palkkatuessa käytettävä valtuusasia on nimeltään Palkkatuen hakeminen. Valtuutuksen saaneet henkilöt asioivat asiointipalvelussa organisaationsa puolesta Suomi.fi-tunnistuksen kautta. Organisaation puolesta voivat asioida ilman erikseen annettua valtuutta vain henkilöt, joilla on asioiden hoitamiseen olemassa oleva valtuus tai rekisteritietoihin perustuva oikeus. Palvelu tarkistaa asiointioikeuden kirjautumisen yhteydessä. Valtuuden lisäksi asiointipalvelun käyttö edellyttää yhteisöasiakkailta Y-tunnusta.

Yleisneuvontaa palkkatuesta ja sen maksatuksesta sekä sähköisen asioinnin tukea tarjoaa Yritys-Suomi-puhelinpalvelu.

NÄIN HAET TUKEA

Hae palkkatukea sähköisesti Työmarkkinatorilla sijaitsevan Yrityksen ja työnantajan Oma asiointi -palvelun kautta. Asiointipalveluun kirjaudut henkilökohtaisella pankkitunnisteella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.

Täytä hakemus ja lisää siihen tarvittavat liitteet asiointipalvelun palveluvalikon kautta. Asiointipalvelun sisäiset ohjeet helpottavat hakemuksen täyttöä. Palvelusta saapuvat ilmoitukset kertovat tietoa asiointisi eri vaiheista. Sähköisesti asioimalla voit jättää hakemuksen, vastata hakemusta koskeviin täydennyspyyntöihin, täydentää hakemustasi ja vastaanottaa asiaasi koskevat päätökset.

NÄIN HAET TUEN MAKSATUSTA

Hae palkkatuen maksatusta KEHA-keskukselta asiointipalvelussa tukipäätöksen mukaisesti.

Hae tuen maksatusta kuukausittain kalenterikuukauden aikana päättyviltä palkanmaksukausilta. Voit jättää maksatushakemuksen kolmen kuukauden kuluessa tukijakson päättymistä. Hakemus ei vanhene kesken tukikauden.

Saat ilmoituksen palkkatuen maksatuksesta asiointipalveluun.

Kenelle ja millä ehdoin

KUKA VOI SAADA PALKKATUKEA?

Palkkatuki on aina harkinnanvaraista. Uudistuksen myötä palkkatukea suunnataan selkeämmin vaikeammin työllistyville kohderyhmille. Palkkatukea voidaan jatkossa myöntää

  • 15–24-vuotiaiden,
  • 50 vuotta täyttäneiden,
  • perusasteen koulutuksen varassa olevien,
  • maahanmuuttajien,
  • vähintään kuusi kuukautta ansiotyötä vailla olleiden sekä
  • alentuneesti työkykyisten työllistymisen edistämiseen.

Uudistetulla palkkatuella tavoitellaan myös 60 vuotta täyttäneiden ja pitkään työttömänä olleiden mahdollisuuksia saada työtä paremmin.

55 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN TYÖLLISTÄMISTUKI

Käyttöön tulee myös uusi, 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki. Tukea maksetaan 70 % palkkakustannuksista enintään 10 kuukauden ajalta. Tuki myönnetään ilman tarkoituksenmukaisuusharkintaa, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät.

Palvelun toteuttaa

Nokian kaupunki

Palvelusta vastaa

Nokian kaupunki
Tekstistä vastaa: Nokian kaupunki
Päivitetty: 31.8.2023