suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuopion kaupunki

Varhaiskasvatus esiopetusikäisille päiväkodissa

  • Palvelu
  • Kuopio
  • Julkinen palvelu

Saat lapsellesi esiopetuksen lisäksi järjestettävää varhaiskasvatusta perheen tarpeen mukaisesti.

Toimi näin

Kun haet lapsellesi esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatuspaikkaa, käytä ensisijaisesti verkkoasiointia. Jos sinun ei ole mahdollista käyttää verkkoasiointikanavaa, vie hakemus tulostettuna varhaiskasvatuspalveluiden toimistoon tai lähetä se postitse.

Kenelle ja millä ehdoin

Lapselle järjestetään esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatusta perheen tarpeen mukaisesti.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetusta on aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Jos lapsi osallistuu esiopetukseen päiväkodissa, opetuksen jälkeinen iltapäivä on normaalia päiväkotitoimintaa. Alakoulussa järjestettävän esiopetuksen jälkeen lapset joko pääsevät kotiin tai siirtyvät saatettuina päiväkotiin tai esimerkiksi kerhoihin.

Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Kuopion kaupunki

Palvelusta vastaa

Kuopion kaupunki
Tekstistä vastaa: Kuopion kaupunki
Päivitetty: 18.10.2023