suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Helsingin kaupunki

Päivähoito eli varhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Helsinki
  • Julkinen palvelu
Alue Helsinki
Palvelun kielet suomi, ruotsi, englanti

Vanhemmat voivat valita varhaiskasvatuksen kunnallisessa tai yksityisessä päiväkodissa, perhepäivähoidossa tai leikkitoiminnan kerhossa. Varhaiskasvatukseen haetaan neljä kuukautta ennen sen tarvetta.

Varhaiskasvatusvirasto vastaa suomenkielisestä ja opetusvirasto ruotsinkielisestä varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta.


Toimi näin

Hae päiväkotipaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päivähoidossa aloittamista.


Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voida muuten järjestää.

Palvelu on maksullinen.

Maksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoitopäivien pituus.


Tausta ja lainsäädäntö

Alle 7-vuotias lapsesi voivat saada päiväkotihoitoa kunnan järjestämänä. Käytännössä päiväkotihoitoa järjestävät kunnat yksin tai yhdessä, yksityiset toimijat, järjestöt ja muut yhteisöt, joilta kunta ostaa palvelun.

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää tämän hyvinvointia. Jokaiselle lapselle laaditaan päiväkotihoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä. Kunnat voivat rajoittaa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen hoitoajan 20 tuntiin viikossa, jos lapsen toinen vanhempi on työttömyyden johdosta kotona.


Palvelun toteuttaa: 
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki: ostopalvelu (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Helsingin Steinerpäiväkotien tuki ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Helsingin Montessori-yhdistys ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Mi Casita ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Helsingin Kristillisen Päiväkodin kannatusyhdistys ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Helsingin Rudolf Steiner -koulun kannatusyhdistys - Understödsföreningen för Rudolf Steiner skolan i Helsingfors (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Stiftelsen Sedmigradsky sr (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Saksalainen ev-luth seurakunta Helsinki (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Oulunkylän Englanninkielinen kannatusyhdistys ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)The International Childcare and Education Centre Play'n'Learn Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Suomen Islamilainen yhdyskunta (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Kielikylpypäiväkoti Sälenin vanhempainyhdistys ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Päiväkoti tenava ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Touhula Varhaiskasvatus Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Mammolina Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Ranskalaisen koulun ystävät ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Helsingin idelia Osuuskunta (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)The Lauttasaari English Playschool yhdistys ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Helsingin juutalainen seurakunta (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Päiväkoti Onnimanni ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)P & P Laamanen (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Kindergarten ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Kuoleman tuskassa olevan Jeesuksen pyhän sydämen Ursuliinien sisarkunta (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Niiwester Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Taiga Child Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Luovan Toiminnan Tuki Ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Ranskalaisen Jules Verne koulun vanhempainyhdistys ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Les galopins Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Föreningen Steinerskolan Näckrosen r.f (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Steinerpäiväkoti Siriuksen kannatusyhdisys ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Norlandia päiväkodit Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Bumblebees Kindergarten Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Helsingin Idealia Osuuskunta (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Suomalais-venäläisen koulun kannatusyhdistys ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Steinerpäiväkoti Mansikkalan kannatusyhdisys ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Helsingin englanninkielisen Montessori-esikoulun vanhempain kannatusyhdistys (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Jokinen, Raija-Liisa (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Helsingin Idelia Osuuskunta (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Oy bambam Ab (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Oy Ankkalampi-Ankdammen Ab (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Agape-keskus ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Elonkaari oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Tähtilapsi Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Finnish American Kindergarten Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)New Kids Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)The Little English Kindergarten Kallio Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Pro Sibbo Steinerskola r.f. (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Maria Winberg (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Pilke päiväkodit Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Sisupäiväkodit Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Arcenciel Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Semai avoin yhtio (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Vi-Su Perhetyökeskus Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Päiväkoti Tuikku ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Montessori infant Community Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Kaivopuisto International Kindergarten Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Luomupäiväkoti Kirsikka Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Päiväkoti Rudolf Steiner (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Carousel Nursery Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Katarina Litens (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)New Generation Kids Osk (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Andelslag daghemmet Fyren (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Pro WeCare (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Fallkullan montessorileikkikoulu Kukonaskel Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Iqra Koulutus ja Kehitys ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Päiväkoti Lempi Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Club des Cinq Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Helsingin kansainvälisen koulun vanhempainyhdistys ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Little Tots International (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Lastenakatemia Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Phoenix Partners Ky (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Bright Beginners Learning Centre Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Helsingin kristillisen koulun kannatusyhdistys ry (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Mielu Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Blue Hero Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)The International Childcare & Education Centre Play’n’Learn Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Oulunkylän englanninkielisen päiväkodin kannatusyhdistys RY (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Pequeno Mundo Oy (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)Oy Ankkalampi - Ankdammen Ab (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)