suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Hollolan kunta

Osallisuus ja vaikuttaminen - nuoret

  • Palvelu
  • Hollola
  • Julkinen palvelu

Hollolassa nuorilla on oma vaikuttajaryhmä; Nuorisovaltuusto, jonka kautta nuorilla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan päätöksentekoon ja toiminnan suunnitteluun. Nuorisovaltuusto kokoontuu vähintään 11 kertaa vuodessa.

Nuorisovaltuustotoimintaa ohjaa vapaa-aikapäällikkö

Nuorisolaki (72/2006) velvoittaa nuorten kuulemiseen. Nuorisolaissa sanotaan että, nuorille on järjestettävä mahdollisuus ...

Toimi näin

Nuorisovaltuuston oma sähköpostiosoite on nuvahollola(a)gmail.com. Hollolan nuorisovaltuusto löytyy myös facebookista!

Kenelle ja millä ehdoin

Tieto- ja neuvontapalvelut on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille.

Tausta ja lainsäädäntö

Alle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja kasvokkain tai verkossa. Nuoret voivat myös itse toimia palveluissa vertaistiedottajina ja -neuvojina toisilleen.

Tieto- ja neuvontapalveluissa selvitettävät kysymykset voivat liittyä esimerkiksi asumiseen, työllisyyteen, opiskeluun, ulkomailla työskentelyyn, kursseihin, vaihto-opiskelumahdollisuuksiin, matkailuun, terveyteen, ihmissuhteisiin, harrastuksiin ja oikeuksiin.

Palvelun toteuttaa

Hollolan kunta

Palvelusta vastaa

Hollolan kunta
Tekstistä vastaa: Hollolan kunta
Päivitetty: 21.2.2024