suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Vantaan kaupunki

Oppimisen tuki perusopetuksessa

  • Palvelu
  • Vantaa
  • Julkinen palvelu

Vantaalla oppilaan tarvitsema tuki järjestetään ensisijaisesti oppilaan lähikoulussa erilaisin joustavin järjestelyin. Tuki järjestetään yhteistyössä oppilaan oman opettajan, kaikkien oppilasta opettavien opettajien sekä tarvittaessa avustavan henkilöstön kanssa.

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Osa-aikaista erityisopetusta voivat saada esimerkiksi oppilaat, joilla on kielellisiä tai matemaattisiin taitoihin liittyviä vaikeuksia. Vaikeudet voivat liittyä myös yksittäisiin oppiaineisiin, opiskelutaitoihin, sosiaalisiin taitoihin tai opiskelumotivaatioon.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen oppilailla, joilla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.

Osa-aikaista erityisopetusta annetaan muun opetuksen ohella samanaikaisesti, pienryhmissä tai yksilöopetuksena. Kunta vastaa siitä, että koulussa on tarvittavaa erityispedagogista osaamista.

Palvelun toteuttaa

Vantaan kaupunki

Palvelusta vastaa

Vantaan kaupunki
Tekstistä vastaa: Vantaan kaupunki
Päivitetty: 28.3.2024