suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä

Opiskeluhuollon psykologin palvelut

  • Palvelu
  • 5 kuntaa
  • Julkinen palvelu

FSHKY:n oppilashuollon palvelut sisältävät kouluissa annettavat lakisääteiset koulukuraattori- ja psykologipalvelut. . Koulupsykologit vastaavat kaikkien seutukunnan esi- ja peruskoulujen sekä toisen asteen oppilaitosten psykologipalveluista.

Oppilashuollon avulla pyritään riittävän ajoissa tunnistamaan ja ehkäisemään oppimisen esteitä, oppimisvaikeuksia sekä muita oppilaan elämäntilanteeseen liittyviä haasteita ja puuttumaan niihin. Tavoitteena on tukea oppilaan suotuista kasvua ja kehitystä ja ehkäistä hänen syrjäytymistään sekä yhteistyössä koulun kanssa luoda oppilaalle turvallinen ja terve oppimis- ja työympäristö sekä edistää kouluyhteisön hyvinvointia. Oppilashuollon henkilöstöön voi olla yhteydessä esimerkiksi, kun on kyse oppilaan oppimisen tai käyttäytymisen haasteista, motivaatiosta ja jaksamisesta, pulmista kaveri- tai perhesuhteissa tai kun oppilaan elämässä on tapahtunut suuria muutoksia. Oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä kotien kanssa.

Oppilashuollon kuraattorin ja psykologin mahdollisia työskentelymuotoja ovat esimerkiksi

  • Oppilaiden ja vanhempien ohjaus ja neuvonta
  • Keskustelukäynnit
  • Psykologiset arvioinnit ja tutkimukset
  • Sosiaaliset selvitykset
  • Opetushenkilöstön konsultaatio
  • Luokkahavainnointi ja -työskentely
  • Verkostotyöskentely
  • Hoitoon ohjaus esim. erikoissairaanhoitoon

Toimi näin

Oppilashuollon henkilökunta on tavattavissa sopimuksen mukaan sekä kouluilla että oppilashuollon toimitiloissa Forssassa. Yhteyden henkilökuntaan saa puhelimitse, sähköpostilla tai koulun Wilma - järjestelmän kautta. Yhteyttä voi ottaa lapsi tai nuori itse, huoltaja tai opettaja.

Kaikki oppilashuollon palvelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Opiskeluhuollon psykologi (koulupsykologi) tukee koulunkäyntiä, oppimista ja opiskelijan psyykkistä hyvinvointia ja auttaa oppimisvaikeuksissa. Hän selvittää mielenterveyteen liittyviä ongelmia ja tarvittaessa arvioi koululaisen tai opiskelijan hoidon tai tuen tarvetta.

Psykologin palveluja on tarjolla jokaisessa koulussa ja oppilaitoksessa. Opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti opiskeluhuollon psykologin kanssa viimeistään seitsemäntenä oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen, kun opiskelija tai huoltaja on tapaamista pyytänyt. Kiireellisissä tilanteissa mahdollisuus on järjestettävä jo samana tai seuraavana työpäivänä.

Opiskeluhuollon psykologi osallistuu koko oppilaitosyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseen. Hän ohjaa opiskelijan tarvittaessa myös muiden opiskeluhuollon palveluiden piiriin.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaForssan seudun hyvinvointikuntayhtymä
Palvelusta vastaaForssan seudun hyvinvointikuntayhtymä
Alue Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä
Päivitetty: 6.4.2022