suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio TE-toimisto

Omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella

  • Palvelu
  • Koko maa poislukien Ahvenanmaa
  • Julkinen palvelu

TE-palveluiden asiakkaana sinulla voi olla mahdollisuus saada työttömyysetuutta eli työttömyysturvaa päätoimista omaehtoista opiskelua varten. Omaehtoinen opiskelu tarkoittaa sitä, että suoritat koulutusta, jonka tuottaa ja jonka opiskelijavalinnasta päättää jokin oppilaitos. Kyseessä ei siis ole TE-toimiston tai kuntakokeilun hankkima koulutus, eivätkä ne valitse opiskelijoita koulutukseen kuten ...

Toimi näin

Kun suunnittelet omaehtoista opiskelua, ota yhteyttä TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntijaan esimerkiksi yhteydenottopyynnöllä Oma asiointi -verkkopalvelussa. Opinnoista tulee sopia asiantuntijan kanssa laadittavassa työllistymissuunnitelmassa ennen opintojen aloittamista. Asiantuntija arvioi koulutustarpeesi ja opintojen merkityksen työllistymisesi kannalta.

Voit saada työttömyysturvaa aiemmin aloitettuihin opintoihin vain, jos opintojen keskeyttämisestä on kulunut vähintään vuosi tai jos olet aloittanut opinnot työsuhteen tai työnantajan maksaman taloudellisen etuuden jaksottamisen aikana tai jos olet aloittanut opinnot työvoimakoulutuksena.

Kun saat opiskelupaikan, pyydä oppilaitosta täyttämään Koulutuspalvelun tuottajan selvitys suunnitelluista opinnoista -lomake. Täytä itse Perustelut koulutustarpeelle -lomake ja toimita täytetyt lomakkeet TE-toimistoon tai kuntakokeiluun. Kun TE-toimisto tai kuntakokeilu on saanut lomakkeet, se tekee ratkaisun opiskelun tukemisesta.

Tukea saavana opiskelijana sinun pitää tarvittaessa ilmoittaa TE-toimistolle tai kuntakokeilulle muun muassa opintojesi edistymisestä. Jos TE-toimisto tai kuntakokeilu ja työttömyysturvan maksaja eivät saa tarvitsemiaan tietoja, oikeus työttömyysturvaan voi päättyä ja maksettua työttömyysturvaa voidaan periä takaisin.

Ilmoita TE-toimistolle tai kuntakokeilulle opintojen tilapäisestä keskeytymisestä. Tee ilmoitus mahdollisimman pian, sillä tukiaika kuluu, kunnes ilmoitat keskeytymisestä. Opintojen keskeyttäminen edellyttää pätevää syytä, joita ovat esimerkiksi pitkäkestoinen työ, pitkäaikainen sairausloma tai perhevapaa. Esimerkiksi oppilaitoksen lomajaksoa ei pidetä pätevänä syynä. TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntija arvioi esittämäsi syyn pätevyyden. Muista myös ilmoittaa TE-toimistolle tai kuntakokeilulle opintojen jatkumisesta tilapäisen keskeytymisen jälkeen.

Jos olet ollut poissa opinnoista ilman hyväksyttävää syytä, oikeutesi työttömyysturvaan lakkaa.

Kenelle ja millä ehdoin

Voit saada työttömyysturvaa omaehtoisia opintoja varten vain, jos TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntija arvioi, että

  • sinulla on tarve koulutukselle,
  • opinnot parantavat merkittävästi mahdollisuutta työllistymiseesi ja
  • opinnot ovat paras tapa edistää työllistymistäsi.

Tämän lisäksi

  • sinun täytyy olla työnhakijana TE-palveluissa,
  • sinulle voidaan maksaa työttömyysetuutta opintojen aikana, jos työttömyysturvalain mukaiset edellytykset täyttyvät,
  • sinun täytyy olla vähintään 25-vuotias ja
  • opintojen tulee täyttää niitä koskevat kriteerit.

Kun omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla on alkanut, huomioithan, että sinulla tiettyjä velvollisuuksia. Sinun täytyy

  • osallistua opetukseen,
  • edetä opinnoissa niin, että korkeakouluopinnoissa sinun on suoritettava keskimäärin 5 opintopistettä opintokuukautta kohden ja muissa opinnoissa sinun on edettävä koulutus- tai opintosuunnitelman mukaisesti,
  • ilmoittaa opintojen etenemisestä TE-toimiston tai kuntakokeilun kanssa sovitulla tavalla,
  • ilmoittaa TE-toimistoon tai kuntakokeiluun, jos opinnot eivät etene suunnitelmien mukaan, keskeytät tai lopetat opinnot tai menet yli kaksi viikkoa kestävään kokoaikatyöhön,
  • ilmoittaa opintojen päättymisestä,
  • pyynnöstä esittää TE-toimistolle tai kuntakokeilulle todistus suoritetuista opinnoista ja
  • hakea työtä työllistymissuunnitelmassa sovitulla tavalla.

Jokaisen omaehtoisia opintoja suorittavan työnhakuvelvollisuus kirjataan työllistymissuunnitelmaan ja se määräytyy sovitun mukaisesti.

Yli kuukauden kestävissä opinnoissa haettavien työmahdollisuuksien määrään ja tarkastelujakson pituuteen vaikuttaa se, onko sinulla suoritettuna peruskoulun tai lukion jälkeen tutkintoon johtanut ammatillisia valmiuksia antava koulutus. Jos et ole suorittanut edellä mainittua koulutusta, työnhakuvelvollisuus määräytyy alennettuna eli työllistymissuunnitelmaan tulee lähtökohtaisesti sisällyttää opintojen ajalle kolmen kuukauden tarkastelujaksot, joista kunkin aikana sinun tulee hakea kolmea työmahdollisuutta.

Jos sinulla on entuudestaan tutkintoon johtanut ammatillisia valmiuksia antava koulutus, työllistymissuunnitelmaan sisällytetään lähtökohtaisesti kolme sellaista kuukauden kestävää tarkastelujaksoa, jonka aikana sinun on haettava neljää työmahdollisuutta.

Jos opinnot kestävät enintään kuukauden, työnhakuvelvollisuus määräytyy lähtökohtaisesti täysimääräisenä.

Jos opiskelet luku- ja kirjoitustaidon opintoja, jotka ovat päätoimisia, sinulle ei aseteta työnhakuvelvollisuutta kyseisen koulutuksen aikana.

Palvelun toteuttaa

TE-toimisto

Muut vastuuorganisaatiot

Satakunnan TE-toimisto, Kainuun TE-toimisto, Pirkanmaan TE-toimisto, Etelä-Savon TE-toimisto, Pohjois-Karjalan TE-toimisto, Lapin TE-toimisto, Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, Uudenmaan TE-toimisto, Kaakkois-Suomen TE-toimisto, Keski-Suomen TE-toimisto, Pohjanmaan TE-toimisto, Varsinais-Suomen TE-toimisto, Hämeen TE-toimisto, Pohjois-Savon TE-toimisto

Palvelusta vastaa

TE-toimisto
Tekstistä vastaa: TE-toimisto
Päivitetty: 1.12.2023