suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Vantaan kaupunki

Nuorten työpajat

  • Palvelu
  • Vantaa
  • Julkinen palvelu

Työpajajakson aikana nuori saa tukea ja ohjausta elämänhallintaan, koulutukseen ja työelämään. Tavoitteita jaksolla voivat olla esimerkiksi omien voimavarojen vahvistaminen, tulevaisuuden selkeyttäminen, opiskelu- ja työelämävalmiuksien edistäminen, sekä eri koulutustarjontaan ja ammatteihin tutustuminen.

Pajoille työkokeiluun hakeudut TE-toimiston tai Ohjaamon kautta.

Toimi näin

Ota yhteyttä paikkakuntasi työpajaan, jos haluat hakeutua mukaan työpajatoimintaan. Myös viranomainen tai koulutuksen järjestäjä voi ohjata sinut työpajalle.

Kenelle ja millä ehdoin

Voit päästä mukaan työpajatoimintaan, jos olet alle 29-vuotias.

Tausta ja lainsäädäntö

Nuorten työpajalla saat tavoitteellista, tarpeittesi mukaista valmennusta. Työpajalla pääset kehittämään osaamistasi ja taitojasi käytännön tekemisen avulla.

Valmennuksen ja käytännön tekemisen tavoitteena on

  • tunnistaa ja kasvattaa osaamistasi
  • vahvistaa hyvivointiasi ja työelämävalmiuksiasi
  • tukea sinua kohti koulutusta ja työtä.

Sinulla on oikeus saada työpajassa henkilökohtainen valmennussuunnitelma.

Palvelun toteuttaa

Vantaan kaupunki

Palvelusta vastaa

Vantaan kaupunki
Tekstistä vastaa: Vantaan kaupunki
Päivitetty: 1.4.2024