suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Rautjärven kunta

Nuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Rautjärvi
  • Julkinen palvelu

Avustusta voivat hakea Rautjärvellä toimivat rekisteröidyt tai rekisteröimättömät yhdistykset ja ryhmät. Avustusta voidaan myöntää esim. toiminnan palkkauskustannuksiin, toimitilakuluihin, laite-, tarvike- ja kalustohankintoihin, koulutustoimintaan, kansainväliseen toimintaan sekä leirien, retkien ja tapahtumien järjestämiseen. Hakijalla tulee olla aina omarahoitusta kohteeseen.

Avustukset julist ...

Toimi näin

Nuorten ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta.

Avustusta haetaan sähköisen verkkoasiointipalvelun kautta.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustusta ei myönnetä tapahtumiin ja hankkeisiin, jotka tuottavat voittoa tai joiden keskeinen tarkoitus on yritystoiminta. Myönnetty avustus tulee käyttää hakemusvuoden aikana. Avustus maksetaan kuitteja vastaan. Kuitit tulee toimittaa viimeistään kunkin vuoden marraskuun loppuun mennessä nuorisotoimeen tai jos hanke toteutetaan joulukuussa, välittömästi hankkeen toteutumisen jälkeen.

Tausta ja lainsäädäntö

Nuorten omat ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta. Avustuksia voidaan myöntää ryhmän toimintaan tai esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen.

Palvelun toteuttaa

Rautjärven kunta

Palvelusta vastaa

Rautjärven kunta
Tekstistä vastaa: Rautjärven kunta
Päivitetty: 6.10.2023