suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kokkolan kaupunki

Nuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Kokkola
  • Julkinen palvelu

Nuorisoyhdistysten ja -ryhmien avustuksien tarkoituksena on tukea ja edistää nuorien toimintaa sekä tapahtumien järjestämistä. Avustus voi olla esimerkiksi kertaluontoinen tai kohdistua yhdistyksen vuokrakulujen tai toimitilojen ylläpitämiseen. Sivistyslautakunta päättää niiden määrärahojen jaosta, jotka kunnan talousarviossa on osoitettu paikallisten nuorisoyhdistysten ja muun nuorten itsensä järjestämän nuorisotoiminnan avustamiseen.

Toimi näin

Avustusta haetaan erillisellä lomakkeella, jonka voi täyttää ja tulostaa nuorisopalveluiden verkkosivulta. Avustushakemukset toimitetaan kaupungin kirjaamoon. Avustuksia voi hakea vuoden aikana ilman määräpäiviä. Avustukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.

Kenelle ja millä ehdoin

Ehdot ja kriteerit ovat avustuskohtaisia.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Nuorten omat ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta. Avustuksia voidaan myöntää toimintaan tai esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKokkolan kaupunki
Palvelusta vastaaKokkolan kaupunki
Alue Kokkola
Palvelun kieletsuomi, ruotsi, englanti
Tekstistä vastaa: Kokkolan kaupunki
Päivitetty: 13.3.2020