suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Nokian kaupunki

Nuorisovaltuusto

  • Palvelu
  • Nokia
  • Julkinen palvelu

Nuorisovaltuusto on nuorten vaikuttamistoimielin, jonka ensisijaisena tehtävänä on edustaa nuoria kaupungin päätöksenteossa ja edistää nuorten asemaa kaupungissa. Nuorisovaltuuston asema on säädetty kuntalain 26 § :ssä, missä sanotaan, että kuntien on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava ryhmä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi.

Toimi näin

Mikäli koet Nokialla, että jokin asia on nuorten kannalta heikosti tai nuorten mielipidettä ei ole huomioitu tai sinulla on idea, ota rohkeasti yhteyttä nuorisovaltuustoon.

Jos kiinnostuit ajamaan nokialaisten nuorten asioita ja haluat vaikuttaa nuorten asioihin yhdessä virkamiesten ja poliitikkojen kanssa, sekä olla mukana tekemässä nuorille tapahtumia, niin ota yhteyttä sähköpostitse tai tule seuraavaan nuorisofoorumiin.

Kenelle ja millä ehdoin

Nuorisovaltuustoon saa hakeutua kaikki Nokialla asuvat tai opiskelevat 13-21 vuotiaat nuoret. Nuorisovaltuustokausi kestää yhden vuoden tammi-joulukuu. Kokouksia pidetään noin 1-2 kertaa kuukaudessa, torstaisin klo 17 nuorisotila Nuksussa (Pirkkalaistori 1). Nuorisovaltuustoon mahtuu 25 edustajaa

Palvelun toteuttaa

Nokian kaupunki

Palvelusta vastaa

Nokian kaupunki
Tekstistä vastaa: Nokian kaupunki
Päivitetty: 13.10.2023