suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Vantaan kaupunki

Nuorisotalotoiminta

  • Palvelu
  • Vantaa
  • Julkinen palvelu

Taloilla on monipuolisia harrastusmahdollisuuksia mm. teatteria, musiikkia, liikuntaa, tanssia, mediaa, taiteita, skeittausta, kotieläinten hoitoa sekä mopo- ja muuta liikennetoimintaa. Eri puolilla kaupunkia on yhteensä yli 14 nuorisotilaa.

Nuorilla on oikeus vaikuttaa talojen toimintaan nuorisotalodemokratian avulla. Toiminnalla tuetaan nuorten elämänhallintaa ja edistetään heidän yhteisöllisyyttään ja yhteiskunnallista osallistumista. 

Tausta ja lainsäädäntö

Nuorisotiloissa on tarjolla sekä ohjattua että nuorten itsensä järjestämää toimintaa. Kunnan monissa muissakin toimitiloissa, kuten kirjastoissa, on erityisesti nuorille tarkoitettua toimintaa ja palveluja.

Nuoret voivat viettää aikaa ja harrastaa ohjatusti kunnan nuorisotiloissa. Tilat on tarkoitettu erityisesti yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille. Nuoria kohdataan myös monitoimitiloissa, liikunta- ja kulttuuripalveluissa ja internetissä.

Perustiedot

Palvelusta vastaaVantaan kaupunki
Palvelun toteuttaaVantaan kaupunki
Alue Vantaa
Palvelun kieletsuomi, ruotsi
Tekstistä vastaa: Vantaan kaupunki
Päivitetty: 10.11.2019