suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pyhäjoen kunta

Nuoriso- ja liikuntatoimen toiminta-avustukset

  • Palvelu
  • Pyhäjoki
  • Julkinen palvelu

Nuoriso- ja liikuntatoimen toiminta-avustukset ovat haettavissa aina kunkin vuoden heinäkuun loppuun mennessä.

Lisätietoja nuoriso-ohjaajalta p. 040 359 6104.

Toimi näin

Nuorten ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta.

Nuoriso- ja liikunta-avustushakemuksen liitteenä on oltava:

- toimintakertomus edelliseltä vuodelta.

- tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus edelliseltä vuodelta.

- selvitys mahdollisesti saadun avustuksen käytöstä edellisenä vuonna.

- toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle.

- ote vuosikokouksen pöytäkirjasta, josta ilmenee yhdistyksen toimihenkilöt ja viralliset nimenkirjoittajat edellisenä vuonna.

- yhdistyksen säännöt

Kenelle ja millä ehdoin

Myöhästyneitä tai puutteellisesti täytettyjä hakemuksia ei käsitellä.

Tausta ja lainsäädäntö

Nuorten omat ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta. Avustuksia voidaan myöntää ryhmän toimintaan tai esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen.

Palvelun toteuttaa

Pyhäjoen kunta

Palvelusta vastaa

Pyhäjoen kunta
Tekstistä vastaa: Pyhäjoen kunta
Päivitetty: 18.10.2023