suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Palvelu

Neuvolan perhetyö

Miten asioin tässä palvelussa?

Katso tähän palveluun liittyvät sähköiset asiointikanavat, puhelinpalvelut sekä palvelupaikat.
Vastuuorganisaatio: Huittisten kaupunki
Alue: Huittinen
Palvelun kielet: suomi, ruotsi, englanti

Neuvolan perhetyö on ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen palvelua, joka pyrkii varhaisessa vaiheessa auttamaan vanhempia jo ennen kuin ongelmia perheen arjessa, vanhemmuuden kehittymisessä ja/tai lasten hoidossa ja kasvatuksessa on nähtävissä.

Työ on suunnitelmallista ja tavoitteellista perheiden kotona tapahtuvaa keskustelua, ohjausta ja yhdessä tekemistä. Tuki voi olla kertaluonteista tai pidempiaikaista, mutta tavoitteena on aina perheen jaksamisen varmistaminen, taitojen karttuminen ja voimavarojen vahvistuminen.

Perhetyön tarpeesta voi tulla keskustelemaan neuvolan terveydenhoitajan vastaanotolle tai ottaa asia puheeksi jo sovitun käynnin yhteydessä. Terveydenhoitaja ja perhetyöntekijä tekevät yhteisellä käynnillä suunnitelman perhetyön toteuttamisesta aina yhdessä perheen kanssa.


Toimi näin

Perhetyön tarpeesta voi tulla keskustelemaan neuvolan terveydenhoitajan vastaanotolle tai ottaa asia puheeksi jo sovitun käynnin yhteydessä


Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.


Palvelun toteuttaa: 
Huittisten kaupunki