suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Turun kaupunki

Musiikkiluokka

  • Palvelu
  • Turku
  • Julkinen palvelu

Kolmannella luokalla musiikkiluokan aloittava oppilas tarvitsee laulamisen intoa, sävelkorvaa ja rytmitajua. Aikaisempaa soittotaitoa tai teoriaopintoja ei edellytetä. Vuosiluokilla 3–6 opiskellaan teoriaa ja säveltapailua sekä sävelletetään ja kuunnellaan monenlaista musiikkia. Oppilaat voivat osallistua kuorotoimintaan.

Opiskelu musiikkiluokilla 7-9 on laulamista yksin ja kuorossa, soittamista luokassa ja orkesterissa, kuoro-orkesteri-, musikaaliprojekteja, aktiivista musiikin kuuntelua ja musiikin teoriavalmiuksien kehittämistä.

Jokaisella luokkatasolla on oma kuoronsa. Oppilas voi halutessaan osallistua myös musiikkilukion orkesteritoimintaan, mikäli sektioissa on tilaa. 9. luokalla pyritään suorittamaan musiikkitiedon peruskurssi.

Musiikkiluokilla annetaan valmiuksia ja virikkeitä monipuoliseen musiikin harrastamiseen. Lähtökohtana on musiikin tekeminen yhdessä, laulaminen, soittaminen, sekä erilaiset projektit.

Kenelle ja millä ehdoin

  1. -6. luokan oppilaille

Perustiedot

Palvelun toteuttaaTurun kaupunki
Palvelusta vastaaTurun kaupunki
Alue Turku
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Turun kaupunki
Päivitetty: 1.4.2020