suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Sotkamon kunta

Museopalvelut

  • Palvelu
  • 8 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Tervajärven talomuseo

sijaitsee Sumsalla noin 25 kilometrin päässä Sotkamon kirkonkylästä. Talomuseoon kuuluu vanha asuinrakennus, kaksi aittaa ja luhti. Museo on sisustettu siten, että se kuvaa taloa 1950-luvulla. Tila on ollut saman Heikkisen suvun omistuksessa jo 1600-luvulta lähtien, ja talomuseo on avattu vuonna 1984.

Sotkamon Makasiinimuseo

Sotkamon esihistoriasta nykypäiviin kertova Sotka ...

Toimi näin

Museot ovat avoimena kesäkauden. Muulloin ainoastaan sopimuksen mukaan, jolloin yhteydenotot tulee osoittaa puhelinasioinnin kautta.

Tausta ja lainsäädäntö

Museotoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa väestön ymmärrystä kulttuurista, historiasta ja ympäristöstä. Museot ovat avoimia kaikille.

Museot huolehtivat kulttuuri- ja luonnonperinnön tallentamisesta ja säilyttämisestä tuleville sukupolville. Samoin museot jakavat näyttelyillä ja julkaisuilla tietoa yleisölle sekä harjoittavat tutkimusta ja opetusta.

Palvelun toteuttaa

Sotkamon kunta

Palvelusta vastaa

Sotkamon kunta
Tekstistä vastaa: Sotkamon kunta
Päivitetty: 11.4.2023