suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Oulun kaupunki

Maatalousyrittäjien lomituspalvelut

  • Palvelu
  • Oulu
  • Julkinen palvelu

Maatalousyrittäjänä saat lomituspalvelua, jonka järjestää Muhoksen kunta.

Toimi näin

Hae lomituspalveluita järjestävästä paikallisyksiköstä oikeutta lomituspalveluihin kirjallisesti lomakkeella tai sähköisesti Lomitusnetissä ennen lomitustöiden aloittamista. Paikallisyksiköllä voi olla myös muita hakutapoja. Paikallisyksikkö määrää hakuajan vuosilomalle ja maksulliselle lomitukselle.

Hae samalla tavalla oikeutta lomituspalveluihin myös, jos järjestät lomitukset itse. Kun olet järjestänyt lomituksen, hae paikallisyksiköstä korvausta itse järjestämästäsi lomituksesta lomitusajankohtaa seuraavien kahden kalenterikuukauden loppuun mennessä.

Katso lisätietoja ja ohjeita linkistä "Lomituspalveluiden verkkosivut/Muhoksen kunta".

Kenelle ja millä ehdoin

Oikeus lomituspalveluihin on kotieläintilallisilla, joilla on vähintään 6 kotieläinyksikköä. Toiminnan on oltava maatilatalouden tuloverolain mukaan verotettua. Maatalousyrittäjällä, joka käyttää lomituspalvelua, tulee olla lakisääteinen MYEL-vakuutus.

Lomaoikeus on maatalousyrittäjällä,

  • joka on päätoiminen.
  • joka on itse työhön osallistuva.
  • joka on maatilatalouden tuloverolain mukaan verotettava.
  • jolla on voimassa pakollinen MYEL -vakuutus tai vireillä hakemus sen saamiseksi tai jolle on myönnetty osatyöttömyyseläke tai kuntoutustuki ja MYEL-vakuutus on voimassa.
  • joka ei saa työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea.
  • jolla loma-ajankohtana on vähintään kuusi (6) kotieläinyksikköä.

Palvelu on maksullinen.

Vuosilomalomitus on maatalousyrittäjälle maksutonta. Muista lomituspalveluista peritään täysi tai alennettu maksu.

Katso lisätietoja maksuista "Lomituspalveluiden verkkosivut/Muhoksen kunta".

Tausta ja lainsäädäntö

Maatalousyrittäjän lomituspalveluita ovat vuosiloma, sijaisapu ja maksullinen lomittaja-apu. Tilan maatalousyrittäjät voivat yhdessä valita, käyttävätkö he paikallisyksikön lomituspalveluja vai järjestävätkö lomituspalvelunsa itse.

Jos maatalousyrittäjä on valinnut paikallisyksikön palvelut, kuntaan työsuhteessa oleva maatalouslomittaja tai kunnan hankkima ostopalvelulomittaja tekee maatalousyrittäjän välttämättömät päivittäiset kotieläintenhoitotyöt maatalousyrittäjän ollessa vuosilomalla tai esimerkiksi sairaana.

Jos maatalousyrittäjä on valinnut itse järjestettävät lomituspalvelut, hän voi ostaa vastaavan palvelun ennakkoperintärekisteriin merkityltä palvelun tuottajalta. Paikallisyksikkö maksaa hakemuksesta korvauksen palvelun tuottajalle.

Maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki

Perustiedot

Palvelusta vastaaMuhoksen kunta
Palvelun toteuttaaOulun kaupunki
Alue Oulu
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Oulun kaupunki
Päivitetty: 23.7.2019