suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuusamon kaupunki

Maakuntakaavoitukseen vaikuttaminen

  • Palvelu
  • Kuusamo
  • Julkinen palvelu

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin maakuntakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua maakunnan kaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan alueita, joiden kehittäminen katsotaan eri syistä tarpeelliseksi.

Maakun ...

Toimi näin

Jos haluat osallistua maakuntakaavoitukseen, saat ohjeet maakunnan liitolta.

Tausta ja lainsäädäntö

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin maakuntakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua maakunnan kaavoitusprosessiin.

Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan alueita, joiden kehittäminen katsotaan eri syistä tarpeelliseksi.

Maakuntakaavan laatimisesta ja muusta maakunnan suunnittelusta huolehtii kuntayhtymä eli maakunnan liitto, jossa alueen kuntien on oltava jäseninä. Maakuntakaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain.

Palvelun toteuttaa

Kuusamon kaupunki

Palvelusta vastaa

Kuusamon kaupunki
Tekstistä vastaa: Kuusamon kaupunki
Päivitetty: 1.6.2023