suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kiuruveden kaupunki

Maakuntakaavoitukseen vaikuttaminen

  • Palvelu
  • 19 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Maakuntakaavalla määritellään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet maakunnan kehittämisen kannalta. Se on ohjeena laadittaessa tai muutettaessa yleiskaavaa tai asemakaavaa sekä muussa alueiden käytön järjestämisessä. Maakuntakaavan laatii maakuntaliitto, sen hyväksyy maakuntavaltuusto ja vahvistaa ympäristöministeriö.

Toimi näin

Jos haluat osallistua maakuntakaavoitukseen, saat ohjeet maakunnan liitolta.

Kaavan ollessa vireillä, siitä ilmoitetaan lehdissä ja kuulutuksena kunnan ilmoitustaululla, jolloin annetaan myös erilliset ohjeet kaavoitukseen osallitumisesta.

Tausta ja lainsäädäntö

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin maakuntakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua maakunnan kaavoitusprosessiin.

Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan alueita, joiden kehittäminen katsotaan eri syistä tarpeelliseksi.

Maakuntakaavan laatimisesta ja muusta maakunnan suunnittelusta huolehtii kuntayhtymä eli maakunnan liitto, jossa alueen kuntien on oltava jäseninä. Maakuntakaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain.

Palvelun toteuttaa

Kiuruveden kaupunki

Palvelusta vastaa

Kiuruveden kaupunki
Tekstistä vastaa: Kiuruveden kaupunki
Päivitetty: 26.6.2020