suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Hyrynsalmen kunta

Maakuntakaavoitukseen vaikuttaminen

  • Palvelu
  • 8 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Maakuntakaavoituksessa tähdätään tekemään yleispiirteinen määritelmä alueidenkäytöstä koko maakunnan alueella. Kaava on luonteeltaan ohjeenomainen kuntien yleis- ja asemakaavalle. Siinä linjataan esimerkiksi ne kehittämisen kannalta tarpeelliseksi nähdyt periaatteet, jotka koskevat maakunnan yhdyskuntarakennetta ja alueiden käyttöä.

Maakuntakaavasta voi olla myös olemassa vaihe- ja osamaakuntakaa ...

Toimi näin

Tietoa maakuntakaavaan vaikuttamiskeinoista saat kunnan teknisten palveluiden kaavoituksesta. Tämän lisäksi Kainuun liiton toimistosta ja verkkosivuilta on saatavissa opastusta ja tiedotusta vaikutusmahdollisuuksista maakuntakaavaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Maakuntakaavaan vaikuttamiseen ja kaavoitusprosessiin osallistumiselle on oikeus kaikilla niillä, joiden oloihin tai etuihin maakuntakaavoituksella vaikutetaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Hyrynsalmen kunta

Palvelusta vastaa

Hyrynsalmen kunta
Tekstistä vastaa: Hyrynsalmen kunta
Päivitetty: 1.9.2020