suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Etelä-Karjalan liitto

Maakuntakaavoitukseen vaikuttaminen

  • Palvelu
  • 9 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Maakuntakaavoituksella huomioidaan ja ennakoidaan tulevaisuuden aluetarpeita. Maakuntakaava on ohjeena, kun kunnat laativat tai muuttavat yleis- ja asemakaavoja.

Etelä-Karjalassa on tällä hetkellä voimassa Etelä-Karjalan kokonaismaakuntakaava vuodelta 2011 ja Etelä-Karjalan 1. vaihemaakuntakaava vuodelta 2015. Lisäksi voimassa olevista kaavoista on laadittu kaavayhdistelmä, jolla on pyritty helpo ...

Toimi näin

Jos haluat osallistua maakuntakaavoitukseen, saat ohjeet maakunnan liitolta.

Kaavoituksen vireille tulosta ilmoitetaan siten, että osallisilla (kansalaisilla) on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Maakuntakaavan valmistelun aluksi laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Sen tarkoituksena on kuvata kaavatyön lähtökohtia, vaiheita ja osallisten mahdollisuuksia vaikuttaa kaavan valmisteluun.

Maakuntakaavaa valmisteltaessa kaavan laatija on vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöjen kanssa, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa vaikuttaa. Alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa (myös viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta.

Kaikilla osallisilla on valmisteluprosessin eri vaiheissa mahdollisuus vaikuttaa

• osallistumis-ja arviointisuunnitelman sisältöön,

• kaavan tavoitteisiin,

• kaavan sisältöön ja

• vaikutusarviointien riittävyyteen.

Mitä aikaisemmassa vaiheessa mielipiteensä esittää, sitä sujuvammin se voidaan huomioida kaavan suunnittelussa. Kaikki palaute, niin lausunnot kuin mielipiteet ja muistutukset, ovat tärkeää aineistoa kaavaa valmisteltaessa.

MAAKUNTAKAAVAPROSESSI:

-Päätös kaavan laadinnan aloittamisesta

-Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettaminen - pyydetään lausunnot ja mielipiteet

-Kaavaluonnoksen nähtäville asettaminen - pyydetään lausunnot ja mielipiteet

-Kaavaehdotuksen nähtäville asettaminen - pyydetään lausunnot ja mielipiteet

-Kaavan hyväksymispäätös (maakuntavaltuusto) - mahdollisuus valittaa hyväksymispäätöksestä hallinto-oikeuteen

Maakuntakaavoituksen vaiheista tiedotetaan maakuntaliiton kotisivuilla (http://www.ekarjala.fi/liitto) ja asiakirjojen nähtävillä olosta myös lehti-ilmoituksilla. Kulloinkin nähtävillä olevat asiakirjat ovat nähtävillä Etelä-Karjalan liiton toimistossa Lappeenrannassa (Kauppakatu 40 D, 5. krs) ja kuntien osoittamissa julkisissa tiloissa sekä Etelä-Karjalan liiton kotisivuilla. Nähtävillä olevista asiakirjoista pyydetään lausunnot viranomaisilta ja kansalaiset voivat jättää mielipiteensä (muistutus) niistä suullisesti tai kirjallisesti.

Kenelle ja millä ehdoin

Maakuntakaavoitukseen voi vaikuttaa jokainen, jonka oloihin tai etuihin kaava saattaa vaikuttaa. Mielipiteensä maakuntakaavasta voi esittää maakuntakaavan valmisteluprosessin aikana.

Tausta ja lainsäädäntö

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin maakuntakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua maakunnan kaavoitusprosessiin.

Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan alueita, joiden kehittäminen katsotaan eri syistä tarpeelliseksi.

Maakuntakaavan laatimisesta ja muusta maakunnan suunnittelusta huolehtii kuntayhtymä eli maakunnan liitto, jossa alueen kuntien on oltava jäseninä. Maakuntakaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain.

Palvelun toteuttaa

Etelä-Karjalan liitto

Palvelusta vastaa

Etelä-Karjalan liitto
Tekstistä vastaa: Etelä-Karjalan liitto
Päivitetty: 1.12.2022