suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Salon kaupunki

Lukiokoulutus

  • Palvelu
  • Salo
  • Julkinen palvelu

Lukio antaa yleissivistävää koulutusta. Opiskelija opiskelee lukiossa oman opinto-ohjelmansa mukaisesti. Opiskelu on päätoimista ja opetus järjestetään päivällä. Lukion voi suorittaa 2-4 vuodessa. Opintojen loppuvaiheessa oppilas voi suorittaa ylioppilastutkinnon. Ylioppilastutkinnon suorittanutta kutsutaan ylioppilaaksi. Ylioppilas voi hakea ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Lukio-opetus on oppilaalle ilmaista.

Tausta ja lainsäädäntö

Lukiokoulutus antaa valmiudet aloittaa opinnot yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Lukiokoulutuksen päätteeksi suoritetaan ylioppilastutkinto, joka antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden.

Voit pyrkiä haluamaasi oppilaitokseen. Koulutuksen järjestäjä päättää, kenet ottaa opiskelijaksi oppilaitokseensa.

Lukiokoulutuksen oppimäärän tavoitteellinen suorittamisaika on kolme vuotta. Oppimäärät ja niihin kuuluvat opinnot mitataan opintopisteillä. Nuorille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän laajuus on 150 opintopistettä. Nuorille tarkoitettuun oppimäärään kuuluvat opinnot on mitoitettu päätoimista opiskelua varten. Lukiokoulutusta järjestetään erikseen myös aikuisille tarkoitettuina oppimäärinä.

Palvelun toteuttaa

Salon kaupunki

Palvelusta vastaa

Salon kaupunki
Tekstistä vastaa: Salon kaupunki
Päivitetty: 11.11.2021