suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Oriveden kaupunki

Liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon

  • Palvelu
  • Orivesi
  • Julkinen palvelu

Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen. Vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollosta kunnan sille hyväksymällä toiminta-alueella. Vesihuollolla turvataan väestölle moitteeton talousvesi sekä asianmukainen viemäröinti ja jätevesien käsittely.

Vesihuoltolain mukaan laitoksen toiminta-alueella si ...

Toimi näin

Kiinteistöt, jotka sijaitsevat Oriveden vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella, tulee liittyä vesi- ja/tai viemäriverkostoon. Toiminta-alue ilmenee kartasta.

Eräjärven seudun vesiosuuskunnan toiminta-alueella sijaitsevien kiinteistöjen tulee liittyä vesijohtoverkostoon. Toiminta-alue ilmenee Eräjärven seudun vesiosuuskunnan nettisivuilta.

Kiinteistöt, jotka liittyvät vesiosuuskunnan talousvesiverkostoon ja kaupungin viemäriverkostoon tekevät sopimukset kummankin laitoksen kanssa. Kumpikin laitos laskuttaa kulutuksen omilla laskutuksillaan (erilliset vesi- ja jätevesilaskut).

Rakennusluvan myöntämisen jälkeen vesihuoltolaitos laatii kiinteistölle liittymis- ja käyttösopimuksen, joka postitetaan liittyjälle allekirjoitettavaksi. Olemassa olevan rakennuksen liittyessä verkostoon laaditaan liittymissopimus rakennuksen laajuustietojen mukaisesti. Liitäntätyöt voidaan suorittaa, kun liittymis- ja käyttösopimus on allekirjoitettu ja liittymismaksu suoritettu. Lisätietoja vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä sekä liittymiskohdista saa vesihuollon nettisivuilta ja kunnallistekniikan päälliköltä.

Kenelle ja millä ehdoin

Kiinteistö sijaitsee kaupungin vesihuoltolaitoksen tai Eräjärven seudun vesiosuuskunnan toiminta-alueella.

Tausta ja lainsäädäntö

Kuntien tai kuntayhtymien vesihuollolla on velvollisuus turvata asukkaille moitteeton talousvesi sekä asianmukainen jätevesien viemäröinti ja käsittely.

Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.

Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla. Haja-asutusalueilla vesihuoltopalveluja ei välttämättä ole saatavissa. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää liittymisvelvollisuudesta vapautuksen hakemuksen perusteella.

Kun mahdollisimman suuri osa kiinteistöistä kuuluu vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin, vesihuolto pystyy toimimaan tehokkaasti, taloudellisesti ja turvallisesti. Jätevesien käsittely on huolenpitoa ympäristöstä. Kunta tai kuntayhtymä tekee yhteistyötä yksityisten vesiosuuskuntien sekä vettä toimittavien ja jätevesiä käsittelevien toimijoiden kanssa.

Palvelun toteuttaa

Oriveden kaupunki

Palvelusta vastaa

Oriveden kaupunki
Tekstistä vastaa: Oriveden kaupunki
Päivitetty: 14.8.2023