suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Salon kaupunki

Liikuntatoiminnan avustukset

  • Palvelu
  • Salo
  • Julkinen palvelu

Liikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Yhdistyksille myönnetään yleisavustusta ja kohdeavustusta (koulutusavustus, kartta-avustus ja avustus liikuntapaikkojen hoitoon).

Toimi näin

Yleisavustukset julistetaan haettavaksi viimeistään maaliskuun alussa ja kohdeavustukset viimeistään syyskuun alussa. Hakemukset on palautettava kaupungin kirjaamoon vuosittain ilmoitettavan tarkemman aikataulun mukaisesti maaliskuun (yleisavustus) ja syyskuun (kohdeavustus) lopulla. Avustuksiin liittyvät lomakkeet ja hakuohjeet ovat saatavana sähköisesti. Hakulomakkeet ja ohjeet julkaistaan Salon kaupungin kotisivuilla.

Kenelle ja millä ehdoin

Yleisavustus voidaan myöntää rekisteröidylle paikalliselle urheiluseuralle tai liikuntatoimintaa harjoittavalle yhdistykselle, joka kuuluu jäsenenä johonkin sellaiseen valtakunnalliseen liikuntajärjestöön, jonka valtioneuvosto on liikuntalain 7 §:n perusteella ja liikunta-asetuksen 1 § perusteella hyväksynyt liikuntalain nojalla oikeutetuksi saamaan valtion avustusta tai sellaiselle paikalliselle rekisteröidylle yhdistykselle, jonka toiminta sääntöjen mukaan on pääasiassa liikuntaa.

Yleisavustusta jaetaan noin 70 % lautakunnan myöntämästä avustusmäärärahasta. Avustus jaetaan painottaen yhdistyksen järjestämän ohjatun liikunnan määrää. Liikuntatoimintaan osallistuneiden ihmisten määrä pisteytetään ja kertyvään pistemäärään vaikuttavat painokertoimet. Seuralle kertyneistä pisteistä lasketaan prosenttiosuus kaikista kertyneistä pisteistä, jonka mukaan seura saa avustusta.

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Palvelun toteuttaa

Salon kaupunki

Palvelusta vastaa

Salon kaupunki
Tekstistä vastaa: Salon kaupunki
Päivitetty: 14.12.2023