suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Utajärven kunta

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Utajärvi
  • Julkinen palvelu

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen kunnalta, jonka alueella toimivat.

Liikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kuntien tehtävänä on tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Palvelun toteuttaa

Utajärven kunta

Palvelusta vastaa

Utajärven kunta
Tekstistä vastaa: Utajärven kunta
Päivitetty: 11.10.2023