suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Porin kaupunki

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Pori
  • Julkinen palvelu

Avustusta voivat hakea rekisteröidyt yhdistykset, jotka ovat toimineet vähintään yhden kalenterivuoden ennen avustuksen hakua. Avustusta voidaan myöntää yhdistykselle tai seuralle, jonka kotipaikka on Porissa tai jonka toiminta sijoittuu Poriin tai kohdistuu pääasiassa porilaisiin. Yhdistys voi hakea yhtä tai useampaa toiminta-avustusta, mutta samaan toimintaan ei voi saada useita avustuksia.

Toi ...

Toimi näin

Avustuksia haetaan Porin kaupungin asiointipalvelun kautta. Palveluun kirjautumista varten tarvitaan verkkopankkitunnukset (Suomi.fi-tunnistus).

Sähköiset avustuslomakkeet avautuvat avustusten hakuajan alkaessa osoitteessa www.pori.fi/avustukset

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Palvelun toteuttaa

Porin kaupunki

Palvelusta vastaa

Porin kaupunki
Tekstistä vastaa: Porin kaupunki
Päivitetty: 9.11.2023