suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Merikarvian kunta

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Merikarvia
  • Julkinen palvelu

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi

liikuntatapahtumien järjestämiseen kunnalta, jonka alueella toimivat. Liikuntalain mukaan kunnan tulee

edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen.

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Palvelun toteuttaa

Merikarvian kunta

Palvelusta vastaa

Merikarvian kunta
Tekstistä vastaa: Merikarvian kunta
Päivitetty: 11.1.2021