suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lieksan kaupunki

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Lieksa
  • Julkinen palvelu

Toiminta-avustusta myönnetään ensisijaisesti nuorille järjestetyn liikuntatoiminnan perusteella. Lisäksi avustusta on mahdollista hakea erityisryhmien liikunnan tukemiseen sekä muuhun liikuntatoimintaan. Kohdeavustuksia myönnetään esim. hiihtolatujen ja luistelukenttien hoitoavustuksiin.

Kaikki avustukset ovat vastikkeellisia.

Toimi näin

Avustuksia haetaan hakuajan puitteissa sähköisesti Miunpalvelut kanavan kautta.

Kenelle ja millä ehdoin

Toiminta-avustusta voidaan myöntää lieksalaisten ja säännöllisesti Lieksassa toimintaa järjestävien seurojen ja yhdistysten toimintasuunnitelman mukaiseen sääntömääräiseen perustoimintaan.

Kohde-avustusta voidaan myöntää Lieksassa toimintaa järjestävän seuran, yhdistyksen tai yksityisen tapahtumajärjestäjän järjestämän tapahtuman, projektin, investoinnin tai muun vastaavan toiminnan tukemiseen. Kohdeavustuksilla pyritään tukemaan erityisesti yleisötapahtumien järjestämistä. Kohdeavustuksia myönnettäessä vaaditaan kohteesta riippuen tietty määrä omarahoitusta.

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Palvelun toteuttaa

Lieksan kaupunki

Palvelusta vastaa

Lieksan kaupunki
Tekstistä vastaa: Lieksan kaupunki
Päivitetty: 2.3.2022