suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuusamon kaupunki

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Kuusamo
  • Julkinen palvelu

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen kunnalta, jonka alueella toimivat.

Liikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kuntien tehtävänä on tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Avustuksia myönnetään liikuntajärjestöille sekä muille liikuntatoimintaa harjoitt ...

Toimi näin

Kasvatus- ja sivistyslautakunta ilmoittaa avustukset haettaviksi maaliskuun aikana. Avustukset haetaan erillisellä hakulomakkeella. Hakulomakkeet ovat saatavissa liikuntakeskuksesta sekä kulttuuri-, nuoriso- ja sivistystoimistoista.

Toiminta-avustukseen on liitettävä hakemuksessa mainitut liitteet.

Kenelle ja millä ehdoin

Hakijan kotipaikan ja pääasiallisen toiminta-alueen tulee olla Kuusamossa.

Avustusten jaossa otetaan huomioon:

- hakijan toiminnan tarkoitus ja laatu

- muilta yhteisöiltä saatava taloudellinen tuki

- hakijan omatoimisuus

- toiminnan yhteiskunnallinen merkitys

- merkittävien kulttuuri- ja liikuntatapahtumien järjestäminen

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Palvelun toteuttaa

Kuusamon kaupunki

Palvelusta vastaa

Kuusamon kaupunki
Tekstistä vastaa: Kuusamon kaupunki
Päivitetty: 2.1.2023