suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuopion kaupunki

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Kuopio
  • Julkinen palvelu

Kuopion kaupunki varaa kaupungin talousarvioon vuosittain määrärahan käytettäväksi

kuopiolaisen kansalaistoiminnan tukemiseen.

Kuopion kaupunki myöntää harkinnanvaraisia avustuksia kansalaistoiminnan tukemiseen

kuopiolaisille yhdistyksille / toimijoille, joiden kotipaikka on Kuopio. Avustukset myönnetään

yleisavustuksena tai erityisavustuksena.

Kuopion avustustoiminnan tavoitteena on edistää ja mo ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Palvelun toteuttaa

Kuopion kaupunki

Palvelusta vastaa

Kuopion kaupunki
Tekstistä vastaa: Kuopion kaupunki
Päivitetty: 24.10.2022