suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Hollolan kunta

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Hollola
  • Julkinen palvelu

Hollolalaiset järjestöt voivat hakea toimintaansa tuoteavustusta Hollolan kunnalta. Hyvinvointivaliokunta esittää vuosittain kunnan talousarvioon määrärahan käytettäväksi yhdistysten toiminnan tukemiseen. Avustukset haetaan vuosittain keväällä.

Johtosäännön mukaan hyvinvointivaliokunta päättää avustuksien jakamisesta järjestöille käytettävissä olevan määrähan puitteissa.

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Perustiedot

Palvelusta vastaaHollolan kunta
Palvelun toteuttaaHollolan kunta
Alue Hollola
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Hollolan kunta
Päivitetty: 10.1.2019