suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Aluehallintovirasto

Liikunnallisen elämäntavan paikalliset kehittämisavustukset

  • Palvelu
  • Koko maa poislukien Ahvenanmaa
  • Julkinen palvelu

Liikunnallisen elämäntavan paikallisilla kehittämisavustuksilla tuetaan eri ikä- ja väestöryhmien terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan paikallisia kehittämishankkeita. Hankkeiden avulla lisätään suomalaisen väestön liikuntaa liikuntasuositusten mukaisesti ja liikunnallisen elämäntavan omaksumista osaksi arkea. Hanke voi kohdentua yksittäisiin kohderyhmiin, kuten varhaiskasvatus, ikäihmise ...

Toimi näin

Tee hakemus aluehallinnon asiointipalvelussa.

Liitä hakemukseen seuraavat asiakirjat:

  • hankkeen toimintasuunnitelma, josta ilmenevät toimintaympäristö, tavoite, sisältö, suunnitellut toimenpiteet sekä seuranta ja arviointi aikatauluineen
  • suunnitelma hakijatahon johdon sitoutumisesta hankkeen toteutukseen
  • suunnitelma toimenpiteiden vakiinnuttamisesta osaksi normaalia palvelujärjestelmää
  • kustannusarvio em. toimintasuunnitelman sisältämistä toimenpiteistä
  • rahoitussuunnitelma toiminnasta aiheutuvien kustannusten rahoittamisesta
  • ote kunnan talousarviosta, josta käy ilmi hankkeen omarahoitusosuus
  • muiden mahdollisten yhteistyökumppaneiden kirjalliset sitoumukset ja yhteystiedot sekä työnjako
  • yhteisön tuloslaskelma, tase ja tilintarkastajien lausunto edelliseltä tilikaudelta sekä yhdistysrekisteriote (muut kuin kunnat)
  • selvitys muista mahdollisista samaa tarkoitusta varten haetuista ja saaduista avustuksista
  • muut asiakirjat, joihin hakija haluaa vedota.

Tarkempia hakuohjeita ja hakulomakkeen löydät opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilta.

Vastuu hakemuksen perille saapumisesta on lähettäjällä. Hakemus hylätään, jos se saapuu aluehallintovirastoon hakuajan päättymisen jälkeen.

Hakuaika loppuu normaalisti loka-marraskuussa. Tarkemmat hakuajat löydät opetus- ja kulttuuriministeriön yksityiskohtaisista hakuohjeista. Aluehallintovirasto tekevät vuosittaiset avustuspäätökset helmikuun loppuun mennessä.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustusta voidaan myöntää kunnille, kuntayhtymille sekä varhaiskasvatuksen järjestäjille. Avustusta ei kuitenkaan voida myöntää esimerkiksi suoraan kuntien varhaiskasvatusyksiköille (hakijana tulee olla kunta), liikuntaseuroille ja muille paikallisille yhdistyksille, aluejärjestöille, rekisteröimättömille yhteisöille, yksityisille henkilöille tai kaupalliseen toimintaan.

Edellytyksenä on, että hankkeen omarahoitusosuus on noin puolet hankkeen kokonaiskustannuksista. Omarahoitus ei voi olla laskennallista, esimerkiksi kunnan omien tilojen laskennallisia vuokria, vyörytyseriä tai talkootyötä, kun siihen ei liity kirjanpitoon kirjattavaa tuloa eikä menoa. Avustuksen saaja todentaa omarahoitusosuuden tiliselvityksen yhteydessä.

Avustusta ei voida myöntää kaupalliseen toimintaan, rakentamiseen, eikä organisaatioiden lakisääteiseksi tai normaaliksi katsottavaan perustoimintaan. Hankkeita, joiden päätarkoitus on yksittäisen tapahtuman järjestäminen tai välineiden hankinta, ei tueta. Pelkän istumisen ja muun paikallaan olon vähentämiseen kohdentuvia hankkeita ei tueta tästä määrärahasta. Sen sijaan istumisen ja muun paikallaan olon vähentämisen näkökulman toivotaan sisältyvän osana tuettaviin hankkeisiin.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Aluehallintovirasto

Palvelusta vastaa

Aluehallintovirasto
Tekstistä vastaa: Aluehallintovirasto
Päivitetty: 8.9.2020