suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kirkkonummen kunta

Lastenvalvoja

  • Palvelu
  • Kirkkonummi
  • Julkinen palvelu

Sopimusasiat

Lastenvalvoja auttaa vanhempia lapsen asumista, huoltoa, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevien sopimusten laatimisessa ja vahvistaa laaditut sopimukset. Sopijaosapuolet ovat vanhemmat. Vahvistettu sopimus on yhtä lainvoimainen kuin tuomioistuimen päätös.

Sopimusasioissa vanhempien tulee lähtökohtaisesti asioida yhdessä. Kun on varannut ajan lastenvalvojalle, tulee ilmoittaa varatusta ajasta toiselle vanhemmalle.  Mikäli vanhemmat asuvat eri paikkakunnilla, eikä heillä siksi ole mahdollista asioida yhdessä, molemmat vanhemmat asioivat oman kotikuntansa lastenvalvojan luona.   Vanhempien on, erityisesti jos asioivat eri paikkakunnilla, hyvä keskustella etukäteen niistä asioista, joista he haluavat sopia lastenvalvojan luona.

Isyysasiat

Lastenvalvoja vastaa myös avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten isyyden selvittämisestä.  Isyys on mahdollista tunnustaa myös neuvolakäyntien yhteydessä ennen lapsen syntymää.  Jos isyyttä ei ole tunnustettu ennen lapsen syntymää, isyyden tunnustaminen/selvittäminen hoidetaan lastenvalvojan luona tai tarvittaessa käräjäoikeuden kautta.

Asiakastyytyväisyyskysely 2020

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKirkkonummen kunta
Palvelusta vastaaKirkkonummen kunta
Alue Kirkkonummi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kirkkonummen kunta
Päivitetty: 3.3.2020