suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Vantaan kaupunki

Lastensuojelun tukihenkilötoiminta

  • Palvelu
  • Vantaa
  • Julkinen palvelu

Lastensuojelun tukihenkilötoiminta on vapaaehtoistyötä. Lasten/nuorten kehitystä tuetaan tavallisen ihmisen taidoin. Tukihenkilö tapaa lasta 2–4 krt/kk, tukiperheessä lapsi viettää yhden viikonlopun kuukaudessa. Tukijoiden lähiohjaajana on tukihenkilö- ja tukiperhekoordinaattori.

Kenelle ja millä ehdoin

Lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi tai nuori, joka tarvitsee turvallisen aikuisen tukea.

Tausta ja lainsäädäntö

Erityistä tukea tarvitsevalle lapselle ja hänen perheelleen voidaan järjestää tukihenkilö tai -perhe. Tukihenkilön saaminen ei edellytä lastensuojelun asiakkuutta.

Tukihenkilö tapaa lasta yhteisen tekemisen tai harrastusten merkeissä parin tunnin ajan viikon tai kahden viikon välein. Tukiperhetoiminnassa lapsi viettää tukiperheen luona esimerkiksi yhden viikonlopun kuukaudessa.

Tukihenkilölle tai -perheelle maksetaan työstä kulukorvaus ja palkkio. Työhön saa koulutusta. Tukihenkilöiden ja -perheiden vaitiolovelvollisuus jatkuu myös työn päättymisen jälkeen.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaVantaan kaupunki
Palvelusta vastaaVantaan kaupunki
Alue Vantaa
Palvelun kieletsuomi, ruotsi
Tekstistä vastaa: Vantaan kaupunki
Päivitetty: 22.10.2021