suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Lastensuojelun sijaishuolto

  • Palvelu
  • 13 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Jos lapsi on välittömässä vaarassa, lapselle voidaan järjestää kiireellisesti sijaishuoltona hänen tarvitsemansa hoito ja huolto.

Kiireellisestä sijoituksesta päättää lastensuojelulain 13 §:n 1 momentin mukaan määräytyvä viranhaltija, jonka päätöksen perusteella kiireellinen sijoitus voi kestää korkeintaan 30 päivää ja tietyillä perusteilla sitä voidaan jatkaa 30 päivällä.

Lapsi on otettava sosiaa ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Lastensuojelun sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella.

Sijaishuollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi. Sijaishuolto voidaan järjestää perhehoitona, laitoshoitona tai muulla lapsen tarpeiden mukaisella tavalla. Sijaishuoltoa järjestettäessä lapsen oma mielipide on otettava huomioon mahdollisuuksien mukaan. Lapsella on myös oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa tai muihin hänelle läheisiin ihmisiin sijaishuollon aikana. Oikeutta voidaan rajoittaa vain, jos se vaarantaisi sijaishuollon tarkoituksen toteutumisen tai olisi muuten haitallista lapselle.

Huostaan otettu lapsi voidaan poikkeuksellisesti sijoittaa myös vanhempansa tai muun huoltajansa hoidettavaksi enintään puoleksi vuodeksi esimerkiksi silloin, kun valmistellaan lapsen kotiinpaluuta sijaishuollon jälkeen.

Sijaishuollon järjestämisestä ja kustannuksista vastaa se hyvinvointialue, joka sijoittaa lapsen. Käytännössä tämä on yleensä se hyvinvointialue, jolla lapsen kotikunta sijaitsee.

Palvelun toteuttaa

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote

Palvelusta vastaa

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote
Tekstistä vastaa: Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote
Päivitetty: 28.4.2023