suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä

Lastensuojelun sijaishuolto

  • Palvelu
  • 5 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun, kiireellisesti sijoitetun tai lain 83 §:ssä tarkoitetun väliaikaismääräyksen nojalla sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella.

Lapsen sijaishuolto voidaan järjestää perhehoitona, laitoshuoltona taikka muulla lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla.

Lapsi voidaan sijoittaa väliaikaisesti enintään kuudeksi kuukaudeksi myös vanhempansa tai muun huoltajansa hoidettavaksi ja kasvatettavaksi silloin, kun valmistellaan lapsen kotiin palaamista kodin ulkopuolisen sijoituksen jälkeen tai kun se on lapsen edun kannalta muusta syystä perusteltua.

Toimi näin

Lastensuojeluasiat hoidetaan Forssassa sosiaalivirastossa

- Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän alueelta.

Asiointi lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden luona tapahtuu ajanvarauksen kautta sosiaalityöntekijän kanssa erikseen sovittuna ajankohtana. Sosiaalityöntekijöillä on ma-pe puhelinpalveluaika klo 13.00-13.30

Akuuteissa lastensuojelun asioissa yhteys puh. 112

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Lastensuojelun sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Sijaishuollon järjestämisestä ja kustannuksista vastaa se kunta, joka sijoittaa lapsen. Käytännössä tämä on yleensä lapsen kotikunta.

Sijaishuollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi. Sijaishuolto voidaan järjestää perhehoitona, laitoshoitona tai muulla lapsen tarpeiden mukaisella tavalla. Sijaishuoltoa järjestettäessä lapsen oma mielipide on otettava huomioon mahdollisuuksien mukaan. Lapsella on myös oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa tai muihin hänelle läheisiin ihmisiin sijaishuollon aikana. Oikeutta voidaan rajoittaa vain, jos se vaarantaisi sijaishuollon tarkoituksen toteutumisen tai olisi muuten haitallista lapselle.

Huostaan otettu lapsi voidaan poikkeuksellisesti sijoittaa myös vanhempansa tai muun huoltajansa hoidettavaksi enintään puoleksi vuodeksi esimerkiksi silloin, kun valmistellaan lapsen kotiinpaluuta sijaishuollon jälkeen.

Perustiedot

Palvelusta vastaaForssan seudun hyvinvointikuntayhtymä
Alue Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä
Päivitetty: 6.5.2020