suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Oulunkaaren kuntayhtymä

Lastensuojelun päivystys

  • Palvelu
  • 5 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Sosiaalipäivystystä järjestetään kiireellisen ja välttämättömän avun turvaamiseksi. Sosiaalipäivystyksen asiakkaita ovat kaikki kiireellisesti hoivaa, turvaa ja apua tarvitsevat henkilöt, esimerkiksi hoivaa vaille jääneet lapset, nuoret ongelmineen, perheet, joilla on akuutti kriisitilanne. Sosiaalipäivystyksen välitön apu on asiakkaalle maksutonta.Sosiaalipäivystykseen saa yhteyden vuorokauden ympäri hätäkeskuksen kautta soittamalla numeroon 112.

Tausta ja lainsäädäntö

Ota yhteyttä lastensuojelun päivystykseen, jos lapsen, nuoren tai perheen tilanne edellyttää kiireellistä neuvontaa tai välitöntä puuttumista. Tällaiset tilanteet voivat liittyä esimerkiksi väkivaltaan, päihteisiin tai epäilyyn, että lapsesta huolehtiminen on laiminlyöty.

Kuntien lastensuojelun päivystykseen voi soittaa virka-aikana. Virka-ajan ulkopuolella iltaisin ja öisin tulee hätätilanteissa ottaa yhteyttä hätäkeskukseen (112). Hätäkeskuksen kautta saa tarvittaessa yhteyden kunnan sosiaalipäivystykseen. Joissakin kunnissa on käytössä myös oma ympärivuorokautinen sosiaalipäivystyksen puhelinnumero.

Perustiedot

Palvelusta vastaaOulunkaaren kuntayhtymä
Palvelun toteuttaaOulunkaaren kuntayhtymä
Alue Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi, Vaala
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Oulunkaaren kuntayhtymä
Päivitetty: 25.1.2019