suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Haapaveden kaupunki

Lastensuojelun jälkihuolto

  • Palvelu
  • Haapavesi
  • Julkinen palvelu

Jälkihuollon tarkoituksena on helpottaa lapsen tai nuoren kotiutumista sijaishuollosta tai helpottaa nuoren itsenäistymistä. Käytettävissä ovat mitkä tahansa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, joita on järjestettävissä yksilöllisen jälkihuoltotarpeen perusteella.

Jälkihuoltovelvoitteeseen kuuluu myös lapsen tai nuoren vanhempien tai muiden kasvatuksesta vastaavien henkilöiden tukeminen erityisesti sijaishuollon jälkeisessä kotiuttamistilanteessa. Tukeminen voi olla esimerkiksi vanhemmille järjestettäviä avohuollon palveluja tai taloudellista tukea.

Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä huolehtii, että lapselle laaditaan jälkihuoltosuunnitelma. Jälkihuollon palvelut rakennetaan aina lapsen tai nuoren yksilöllisen tarpeen mukaan ja suunnitelmallisesti yhteistyössä viranomaistahojen kanssa.

Toimi näin

Lastensuojelun jälkihuollosta saa lisätietoja ottamalla yhteyttä lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin ja sosiaaliohjaajiin, sekä sosiaalitoimiston neuvonnasta.

Tausta ja lainsäädäntö

Lastensuojelun jälkihuolto tukee sijaishuollossa ollutta lasta tai nuorta, hänen vanhempiaan sekä sijaishuoltajiaan sen jälkeen, kun sijaishuolto tai muut lastensuojelutoimet ovat päättyneet. Oikeus jälkihuoltoon kestää viisi vuotta tai siihen asti, että nuori täyttää 25 vuotta.

Jälkihuollon järjestämisestä vastaa lähtökohtaisesti lapsen tai nuoren asuinkunta. Jälkihuollon kustannuksista vastaa se kunta, joka on vastannut sijaishuollon kustannuksista. Jälkihuollossa olevaa nuorta tuetaan asumisen järjestelyissä, talousasioissa sekä opiskelua, työtä ja muuta elämää koskevissa suunnitelmissa. Jälkihuoltoa toteuttaa sosiaalityöntekijä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaHaapaveden kaupunki
Palvelusta vastaaHaapaveden kaupunki
Alue Haapavesi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Haapaveden kaupunki
Päivitetty: 18.5.2020