Lastensuojelun jälkihuolto
- Palvelu
- Eura
- Julkinen palvelu
Lapselle on järjestettävä jälkihuolto, jos lapsi on ollut sijoitettuna yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta ja sijoitus on kohdistunut lapseen yksin.
Nuorelle tehdään asiakassuunnitelma, johon kirjataan nuoren tarvitseman erityisen tuen ja avun tarve sekä käytettävät palvelut ja tukitoimet.
Toimi näin
Ota yhteyttä lapsiperheiden palveluiden sosiaalityöntekijöihin puhelinaikana arkisin klo 11.00-12.00.
Kenelle ja millä ehdoin
Lasten jälkihuolto koskee sijoitettuina olleita lapsia ja nuoria.
Tausta ja lainsäädäntö
Lastensuojelun jälkihuolto tukee sijaishuollossa ollutta lasta tai nuorta, hänen vanhempiaan sekä sijaishuoltajiaan sen jälkeen, kun sijaishuolto tai muut lastensuojelutoimet ovat päättyneet. Oikeus jälkihuoltoon kestää viisi vuotta tai siihen asti, että nuori täyttää 25 vuotta.
Jälkihuollossa olevaa nuorta tuetaan asumisen järjestelyissä, talousasioissa sekä opiskelua, työtä ja muuta elämää koskevissa suunnitelmissa. Jälkihuoltoa toteuttaa sosiaalityöntekijä.
Jälkihuollon järjestämisestä vastaa lähtökohtaisesti hyvinvointialue, jolla lapsen tai nuoren asuinkunta sijaitsee. Jälkihuollon kustannuksista vastaa se hyvinvointialue, joka on vastannut sijaishuollon kustannuksista.