suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Uudenkaupungin kaupunki

Lastensuojelun avohuolto

  • Palvelu
  • Uusikaupunki
  • Julkinen palvelu

Lasta, nuorta ja hänen perhettään tuetaan ensisijaisesti siten, että lapsi voi kasvaa ja asua omassa kodissaan.

Toimi näin

Ota yhteys sosiaalipalveluihin

Tausta ja lainsäädäntö

Lastensuojelun avohuolto tukee lasta, nuorta ja perhettä tilanteissa, joissa tukea tarvitaan sosiaalisista, taloudellisista, jaksamiseen liittyvistä tai vastaavista syistä. Muotoja ovat neuvonnan ja terapian ohella esimerkiksi tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta, perhetyö ja -kuntoutus, vertaisryhmät sekä harrastus-, loma- ja virkistystoiminnan tukeminen.

Lapsi ja perhe saavat tukea esimerkiksi puutteellisten asumisolojen korjaamiseen, koulunkäyntiin ja opiskeluun sekä läheisten ihmissuhteiden ylläpitoon. Palveluista kootaan kuhunkin yksilölliseen tilanteeseen soveltuva kokonaisuus. Kunta järjestää palvelut tarpeen mukaan.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaUudenkaupungin kaupunki
Palvelusta vastaaUudenkaupungin kaupunki
Alue Uusikaupunki
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Uudenkaupungin kaupunki
Päivitetty: 7.7.2021