suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Lastensuojelun avohuolto

  • Palvelu
  • 13 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Lastensuojelun avohuollossa lapsia, nuoria ja heidän perheitään tuetaan ensisijaisesti niin, että lapsi tai nuori voi kasvaa ja kehittyä omassa kodissaan.

Suurin osa lastensuojelutyöstä tehdään avohuollon lastensuojelutyönä. Lastensuojelun työntekijät selvittävät yhdessä lapsen tai nuoren ja perheen kanssa ongelmatilanteita ja pyrkivät löytämään heille sopivia ratkaisuja.

Lapsi tulee lastensuojelu ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Lastensuojelun avohuolto tukee lasta, nuorta ja perhettä tilanteissa, joissa tukea tarvitaan sosiaalisista, taloudellisista, jaksamiseen liittyvistä tai vastaavista syistä. Muotoja ovat neuvonnan ja terapian ohella esimerkiksi tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta, perhetyö ja -kuntoutus, vertaisryhmät sekä harrastus-, loma- ja virkistystoiminnan tukeminen.

Lapsi ja perhe saavat tukea esimerkiksi puutteellisten asumisolojen korjaamiseen, koulunkäyntiin ja opiskeluun sekä läheisten ihmissuhteiden ylläpitoon. Palveluista kootaan kuhunkin yksilölliseen tilanteeseen soveltuva kokonaisuus. Hyvinvointialue järjestää palvelut tarpeen mukaan.

Palvelun toteuttaa

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote

Palvelusta vastaa

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote
Tekstistä vastaa: Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote
Päivitetty: 28.4.2023