suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Muonion kunta

Lastensuojelun avohuolto

  • Palvelu
  • Muonio
  • Julkinen palvelu

Lastensuojelun avohuollon sosiaalityötä tehdään yhdessä lapsen ja perheen kanssa. Lastensuojelun avohuollon sosiaalityö on tavoitteellista lapsen ja perheen auttamista ja tukemista. Lastensuojelun avohuolto tukee lasta, nuorta ja perhettä tilanteissa, joissa tukea tarvitaan sosiaalisista, taloudellisista, jaksamiseen liittyvistä tai vastaavista syistä.

Toimi näin

Ota yhteyttä sosiaalityöntekijään.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Lastensuojelun avohuolto tukee lasta, nuorta ja perhettä tilanteissa, joissa tukea tarvitaan sosiaalisista, taloudellisista, jaksamiseen liittyvistä tai vastaavista syistä. Muotoja ovat neuvonnan ja terapian ohella esimerkiksi tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta, perhetyö ja -kuntoutus, vertaisryhmät sekä harrastus-, loma- ja virkistystoiminnan tukeminen.

Lapsi ja perhe saavat tukea esimerkiksi puutteellisten asumisolojen korjaamiseen, koulunkäyntiin ja opiskeluun sekä läheisten ihmissuhteiden ylläpitoon. Palveluista kootaan kuhunkin yksilölliseen tilanteen soveltuva kokonaisuus. Kunta järjestää palvelut kunnassa ilmenevän tarpeen mukaan.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaMuonion kunta
Palvelusta vastaaMuonion kunta
Alue Muonio
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Muonion kunta
Päivitetty: 1.11.2019