suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuopion kaupunki

Lastensuojelun avohuolto

  • Palvelu
  • Kuopio
  • Julkinen palvelu

Lastensuojeluasia tulee vireille hakemuksesta tai muualta tulleen tiedon kautta lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Lapsen lastensuojelun tarve selvitetään palvelutarpeen arvioinnilla ja mikäli lastensuojelun tarve todetaan, lapsen lastensuojelun avohuollon asiakkuus alkaa. Kun lastensuojelun tarve on todettu, ryhdytään avohuollon tukitoimiin, joilla on tarkoituksena edistää ja tukea lapsen myönteistä kasvua ja kehitystä. Avohuollon tukitoimia toteutetaan yhteistyössä lapsen ja hänen perheensä kanssa.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Lastensuojelun avohuolto tukee lasta, nuorta ja perhettä tilanteissa, joissa tukea tarvitaan sosiaalisista, taloudellisista, jaksamiseen liittyvistä tai vastaavista syistä. Muotoja ovat neuvonnan ja terapian ohella esimerkiksi tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta, perhetyö ja -kuntoutus, vertaisryhmät sekä harrastus-, loma- ja virkistystoiminnan tukeminen.

Lapsi ja perhe saavat tukea esimerkiksi puutteellisten asumisolojen korjaamiseen, koulunkäyntiin ja opiskeluun sekä läheisten ihmissuhteiden ylläpitoon. Palveluista kootaan kuhunkin yksilölliseen tilanteen soveltuva kokonaisuus. Kunta järjestää palvelut kunnassa ilmenevän tarpeen mukaan.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKuopion kaupunki
Palvelusta vastaaKuopion kaupunki
Alue Kuopio
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kuopion kaupunki
Päivitetty: 22.1.2020