suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Utsjoen kunta

Lastenneuvolapalvelut

  • Palvelu
  • Utsjoki
  • Julkinen palvelu

Lastenneuvolan tehtävä on lasten terveyden edistäminen, sairauksien ennaltaehkäisy ja toteaminen, kokonaisvaltainen lapsen psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen kehityksen seuraaminen ja tukeminen koko perheen huomioiden.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana neuvolakäyntejä on keskimäärin kerran kuussa, sen jälkeen vuosittain tai tarpeen mukaan. Kaikille lapsille järjestetään vähintään 15 terveystarkastusta.

Lastenneuvolassa seurataan lapsen terveyttä, kasvua ja kehitystä. Neuvola tukee vanhempia kasvatustyössä ja lapsen terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisessa. Lapset saavat neuvolassa kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset. Lapsen suun terveydentilaa seurataan vähintään joka toinen vuosi.

Lastenneuvolassa pyritään tunnistamaan lapsen ja perheen tuen tarve mahdollisimman varhain. Lapselle ja perheelle tarjotaan tarvittavaa tukea yhteistyössä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja päihdepalvelujen ja lastensuojelun kanssa. Jos lapsi tai perhe tarvitsee erityistä tukea tai lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, neuvola ohjaa asiassa eteenpäin.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaUtsjoen kunta
Palvelusta vastaaUtsjoen kunta
Alue Utsjoki
Palvelun kieletsuomi, pohjoissaame
Tekstistä vastaa: Utsjoen kunta
Päivitetty: 4.6.2021