suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Keiturin Sote Oy

Lastenneuvolapalvelut

  • Palvelu
  • 2 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Lastenneuvolan tavoitteena on seurata jokaisen lapsen kasvua ja kehitystä sekä tukea vanhempia lapsen kasvatukseen ja hoitoon liittyvissä tilanteissa. Määräaikaisiin terveystarkastuksiin kuuluvat terveydenhoitajan ja lääkärin suorittamat tarkastukset sekä tarvittaessa tukipalveluihin ohjaaminen. Rokotukset annetaan rokotusohjelman mukaisesti.

Toimi näin

Lastenneuvolakäynneille varataan aika etukäteen neuvolan terveydenhoitajan ajanvarausaikana.

Tausta ja lainsäädäntö

Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Lastenneuvolassa seurataan lapsen terveyttä, kasvua ja kehitystä. Neuvola tukee vanhempia kasvatustyössä ja lapsen terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisessa. Lapset saavat neuvolassa kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset.

Vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana neuvolakäyntejä on keskimäärin kerran kuussa, sen jälkeen vuosittain tai tarpeen mukaan. Kaikille lapsille järjestetään vähintään 15 terveystarkastusta. Lapsen suun terveydentilaa seurataan vähintään joka toinen vuosi.

Lastenneuvolassa pyritään tunnistamaan lapsen ja perheen tuen tarve mahdollisimman varhain. Lapselle ja perheelle tarjotaan tarvittavaa tukea yhteistyössä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja päihdepalvelujen ja lastensuojelun kanssa. Jos lapsi tai perhe tarvitsee erityistä tukea tai lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, neuvola ohjaa asiassa eteenpäin.

Palvelun toteuttaa

Keiturin Sote Oy

Muut vastuuorganisaatiot

Ruoveden kunta, Virtain kaupunki

Palvelusta vastaa

Keiturin Sote Oy
Tekstistä vastaa: Keiturin Sote Oy
Päivitetty: 24.10.2022