suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kaskisten kaupunki

Lastenneuvolapalvelut

  • Palvelu
  • Kaskinen
  • Julkinen palvelu

Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja kunnan neuvolapalveluihin. Vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana neuvolakäyntejä on keskimäärin kerran kuussa, sen jälkeen vuosittain tai tarpeen mukaan. Neuvolassa seurataan lapsen terveyttä, kasvua ja kehitystä. Tarpeen vaatiessa neuvola antaa lähetteen jatkotutkimuksiin ja -hoitoon.

Lapsen suun terveydentilaa seurataan vähintään joka toinen vuosi. Neuvola tukee kumpaakin vanhempaa kasvatustyössä ja lapsen terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisessa.

Lastenneuvola toimii yhteistyössä mm. varhaiskasvatuksesta, lastensuojelusta ja erikoissairaanhoidosta vastaavien viranomaisten kanssa. Jos lapsi tai perhe tarvitsee erityistä tukea, tai lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, neuvola ohjaa asiassa eteenpäin.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana neuvolakäyntejä on keskimäärin kerran kuussa, sen jälkeen vuosittain tai tarpeen mukaan. Kaikille lapsille järjestetään vähintään 15 terveystarkastusta.

Lastenneuvolassa seurataan lapsen terveyttä, kasvua ja kehitystä. Neuvola tukee vanhempia kasvatustyössä ja lapsen terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisessa. Lapset saavat neuvolassa kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset. Lapsen suun terveydentilaa seurataan vähintään joka toinen vuosi.

Lastenneuvolassa pyritään tunnistamaan lapsen ja perheen tuen tarve mahdollisimman varhain. Lapselle ja perheelle tarjotaan tarvittavaa tukea yhteistyössä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja päihdepalvelujen ja lastensuojelun kanssa. Jos lapsi tai perhe tarvitsee erityistä tukea tai lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, neuvola ohjaa asiassa eteenpäin.

Perustiedot

Palvelusta vastaaKaskisten kaupunki
Palvelun toteuttaaKaskisten kaupunki
Alue Kaskinen
Palvelun kieletsuomi, ruotsi
Tekstistä vastaa: Kaskisten kaupunki
Päivitetty: 29.10.2019