suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Lastenkotitoiminta

  • Palvelu
  • Helsinki
  • Julkinen palvelu

Lastenkodin tarkoituksena on turvata laitoshoitoon sijoitetulle lapselle ja nuorelle kuntouttava ja ikätasoinen kehitys sekä turvallinen kasvuympäristö.

Lapsi voi asua lastenkodissa lyhytaikaisesti tai pidemmän aikaa. Sijoituksen kesto riippuu lapsen tarpeista ja perheen tilanteesta. Tuemme lapsen ja hänen vanhempiensa ja muiden lapselle läheisten ihmisten yhteydenpitoa ja suhdetta.

Henkil ...

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Lastenkodissa asuu eri-ikäisiä lapsia, jotka eivät syystä tai toisesta voi asua kotona vanhempiensa kanssa. Lastenkotiin sijoittamista edeltää lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän kanssa tehty yhteistyö. Lastenkotisijoitus tehdään, kun avohuollon tukitoimenpiteet eivät ole riittäviä turvaamaan lapsen kasvua ja kehitystä.

Palvelu on tarkoitettu helsinkiläisille.

Tausta ja lainsäädäntö

Ikääntyneen, vammaisen tai muusta syystä erityistä hoivaa ja hoitoa tarvitsevan henkilön hoito voidaan järjestää laitoksessa, mikäli se on hänen terveytensä ja turvallisuutensa kannalta perusteltua. Laitoshoito hoivakodissa tai muussa sosiaalihuollon yksikössä voi olla lyhytaikaista tai jatkuvaa. Sitä voidaan antaa osa-aikaisesti tai ympärivuorokautisesti.

Vammaisen henkilön laitoshoidon on perustuttava lääketieteellisiin ja sosiaalisiin syihin, ei esimerkiksi hänen tarvitsemiensa palvelujen runsauteen. Henkilön oma näkemys on otettava kaikessa huomioon.

Laitoksessa asuvalle on järjestettävä hänen tarpeidensa mukainen kuntoutus, hoito ja huolenpito. Hänelle on pyrittävä järjestämään myös turvallinen, kodinomainen ja virikkeitä antava elinympäristö. Asiakkaalle nimetään omatyöntekijä, joka vastaa vastaa yksilöllisestä hoidon toteutuksesta.

Laitoshoitoa järjestävät sekä julkiset että yksityiset palveluntuottajat.

Palvelun toteuttaa

Helsingin kaupunki

Palvelusta vastaa

Helsingin kaupunki, Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Tekstistä vastaa: Helsingin kaupunki, Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Päivitetty: 28.3.2024